Aika siirtyä joululeivonnasta eteenpäin. Nyt käytetään tähteitä! Jäikö ylimääräistä lohta joulupöydästä? Tässä vinkki ihaniin pikkupiiraisiin, joihin voit piilottaa ylijääneet lohet, jotka eivät maistu enää sellaisenaan. Rakastan suolaisia piirakoita - ovathan ne pizzan sukulaisia ainakin jollain tavalla. Lounas tai juhlatarjoiltava, joka toimii aina. Myös joulupyhien jälkeen.
Ohje 3 pientä piirakkaa 12 cm mini irtopohjavuoissa:
100g voita
3 dl vehnäjauhoja
0,5 tl suolaa
1-2 rkl kylmää vettä
Sekoita jauhot ja suola keskenään.
Nypi voi jauhojen joukkoon ja lisää lopuksi vesi.
Vaivaa taikina tasaiseksi ja anna sen vetäytyä 5 minuuttia.
Jaa taikina kolmeen osaan ja painele pyöreään mini-irtopohjavuokaan.
Nosta piirakat jääkaappiin odottamaan.
Laita tässä vaiheessa uuni lämpiämään 200 asteeseen.
Täyte:
150 g kylmäsavulohta
1 pieni sipulia
1 dl sulatettua pakastepinaattia
2 kananmunaa
1 purkki kermaviiliä
suolaa
pippuria
1 dl mustaleimaraastetta
Sulata pinaatti ja pilko lohi sekä sipuli.
Ripottele lohi ja sipuli piirakoiden päälle.
Lopuksi ripottele juustoraaste ja paista piirakoita uunin keskitasolla noin 20-25 minuuttia.
pippuria
1 dl mustaleimaraastetta
Sulata pinaatti ja pilko lohi sekä sipuli.
Ripottele lohi ja sipuli piirakoiden päälle.
Mittaa pinaatti, kanamunat ja kermaviili kulhoon.
Mausta kermaviiliseos suolalla ja pippurilla ja kaada piirakoiden päälle.Lopuksi ripottele juustoraaste ja paista piirakoita uunin keskitasolla noin 20-25 minuuttia.
Nautitaan vielä. Mukavia pyhiä.