Viime viikonlopun kihlajaisissa suolaisena kakkuna syötiin myös kinkkuvoileipäkakkua makean Suklaakakun lisäksi. Päätimme kuorruttaa kakun legendaarisesti sulatejuustolla. Sulatejuuston maku sopii hyvin palvikinkkuun, jota oli täytteessä. Tosin sitä on hiukan hankalampi levittää kakun päälle kuin tuorejuustoa ja se myös valuu hiukan kakun reunoilta. Kakku kelpasi vieraille, jotka veivät sitä myös kotiinkin. Tehdään tätä varmasti uudestaankin, vaikka se kalakakku on meillä se lemppari kaikista voikkareista. Oletko muuten testannut kanavoileipäkakkua koskaan? Löydät minun Caesar Voileipäkakun ohjeen tästä.
Pohja:
noin 25 palaa pieniä täysjyväpaahtiksia (2 pakettia Fazerin pieniä paahtoleipiä)
Täyte:
180g palvikinkkua
100g emmental raastetta
puolikas punainen paprika
puolikas pieni punasipuli
2 pientä maustekurkkua
200g kermaviili
200g valkosipulituorejuusto
mustapippuria
suolaa oman maun mukaan (ei välttämätön)
Kostuke:
0,5 dl maitoa
1. Valmista täyte hienontamalla kinkku, paprika ja sipuli.
Hienonna myös maustekurkku, poistamalla ensin siemenkota.
Mittaa kermaviili ja tuorejuusto isoon kulhoon.
Lisää kaikki hienonnetut ainekset ja juustoraaste.
Sekoita kunnolla ja mausta mustapippurilla sekä suolalla oman maun mukaan.
2. Pingota leivinpaperi 24 cm irtopohjavuokaan.
Leikkaa paahtoleivistä reunat pois.
Aloita paahtoleipien asettelu vuokaan (3 keskelle ja 1 ylös ja 1 alas ja leikkaa reunoille kolmion muotoiset palat leivästä.)
Kostuta leipäkerros maidolla kevyesti pullasutia apuna käyttäen.
Lisää puolet täytteestä ensimmäisen leipäkerroksen päälle.
Jatka leipien asettelua täytteen päälle ja jatka kokoamista samaan malliin kuin edellä.
Leipäkerroksia tulee yhteensä kolme ja täytettä kahteen kerrokseen.
Vedä kelmu kakun sekä vuoan ympärille ja laita kakku maustumaan jääkaappiin yön yli.
2 purkkia sulatejuustoa
0,5 dl kermaa
pippuria
kirsikkatomaatteja
ilmakuivattua kinkkua
persiljaa
jusutoraastetta
3. Vatkaa sulatejuusto kerman kanssa notkeaksi, mausta pippurilla.
Levitä kuorrute palettiveitsellä kakun päälle ja reunoille. Pinta saa jäädä roisoiseksi.
Koristele kakku ilmakuivatulla kinkulla, tomaatilla, persiljalla ja juustoraasteella.
Kakku on valmis tarjoiltavaksi!
Vinkki! Sulatejuusto on melko sitkeää, joten palettiveitsi on hyvä apu levityksessä. Sulatejuusto myös valuu hieman kakun päältä, kuten kuvista voi huomata. Sitä ei kannata pelästyä. Maku on huumaava.