Leivontabloggaajailta LBI2016
Eilen vietettiin vuoden 2016 leivontabloggaajailtaa. Tapahtuma järjestettiin toista kertaa ja illan järjestelijöinä hääräsivät minun lisäksi Dr.Sugarja Kakkukatri toistamiseen. Leivontabloggaajaillan...
View ArticleSyntymäpäivät - 3 vuotta ja unelmista totta!
Tasan kolme vuotta sitten perustin Annin Uunissa -blogin ja siitä hetkestä tähän päivään on tultu monen huikean onnistumisen ja ison työmäärän kautta! Tänä päivänä blogi on myös osa päivittäistä...
View ArticleKakku kuin unelma - Makutomusokerit leivonnassa
Kuva Dr.Sugar. Halusin tulla hehkuttamaan tänne Dr.Sugarin mahtavaa appelsiini-mustaherukkakakkua, jonka hän leipoi yhteistyömme tiimoilta muutama päivä sitten. Valitettavasti en päässyt maistamaan...
View ArticleVaahtokarkki Macarons
Taas näitä ihanuuksia, joita minusta ei voi koskaan olla liikaa. Ihanilla aromeilla voi loihtia makuja macaron-leivoksiin laidasta laitaan! Kuinka ihanalta Vaahtokarkki Macarons kuulostaakaan! Nämä...
View ArticleKurkistus uuteen toimistoon ja Bake Sale
Terveiset uudelta toimistoltani, missä aloitin työt tällä viikolla. Tuntuu mahtavalta työskennellä itse suunnitellussa omassa työhuoneessa vihdoin! Kotona työskentelyssä on toki etunsa, kun voi...
View ArticlePataleipä - parasta kotona tehtyä leipää viikonlopuksi!
Pataleipä oli reilu vuosi sitten aikamoinen villitys. Villiinnyin siitä itsekin melkoisesti ja myönnän, että villiinnyn edelleen, kun muistan tätä leipää leipoa leipoa. Tästä ei nimittäin kotona tehty...
View ArticleMirror Glaze Key Lime -leivokset
Syyskuun alussa olin järjestämässä ja emännöimässä Candyland teemaista LBI2016 -tapahtumaa, jossa Dansukker ja Blogirinki olivat yhteistyökumppaneina. Tapahtuman tiimoilta pääsin mukaan kampanjaan,...
View ArticleNutella Cupcakes
Viime toukokuussa virallisena Ravintolapäivänä tarjoilin Pop Up -kahvilassani Kauniaisissa näitä ihania nutella kuppikakkuja, joiden reseptin olen ihan kokonaan unohtanut jakaa teille! No parempi...
View ArticleAnnin Uunissa Pop Up Cafe 1.10
Nyt on se aika vuodesta kun tavaratalot, kauppakeskukset ja isot ketjut järjestävät kilpaa "hulluja päiviä". Myös täällä meidän kotiseudulla Kauniaisissa vietetään Grani Goes Crazy-päiviä tällä...
View ArticleSitruuna-Vadelmajuustokakku Vadelmamaregilla
OMG, en kestä miten ihana tästä tuli! Ensimmäiset sanat, jotka pääsivät suustani kun kakku, jonka resepti syntyi tehdessä oli valmis. Pidin Pop Up kahvilaa tänään Kauniaisissa kukkakauppa Ihana...
View ArticleHerkullista Korvapuustipäivää!
Kyllä tänään on kansallinen korvapuustipäivä, joka on rantautunut Ruotsista tänne tänne Suomeenkin. Kanelbullens dag -päivää on vietetty vuodesta 1999 lähtien. Ei muuta kun sormet jauhoihin ja taikinaa...
View ArticleSyksyinen Kukkasidontakurssi
Oih minkä ihanan tilaisuuden sain viime viikolla kun pääsin tutustumaan lempikukkakauppani Ihana Kukkasen uusille kukkasidontakurssille! Olen itse ruvennut kiinnostumaan kukista enemmän vasta kuluneen...
View ArticlePellillinen Omenapiirakkaa
Sain äidiltäni ison kasan omenoita tänäkin vuonna. Niistä on tullut tehtyä hilloa, hyvettä, piirakkaa ja paistosta. Nyt vielä lisää piirakkaa! Tämä resepti on helppo eikä sisällä turhaa vatkausta tai...
View ArticleHalloween Lepakkokeksit & Pääkallokeksit
Halloween leivonta on vihdoin alkanut! Olen niin odottanut tätä! Tällä viikolla on luvassa paljon hurjia herkkuja! Tulossa niittäin Haamu-kuppikakkuja ja Frankenstain-popseja!Nämä hauskat vaniljan...
View ArticleHalloween reseptejä - jätä toiveesi!
Edelleen olen aivan täpinöissä Halloween -leipomisesta! Onneksi on aikaa leipoa vielä vaikka mitä - Halloweeniin on noin 3 viikkoa! Kaivelin vähän arkistoista vanhoja kuvia ja päätin myös hehkuttaa...
View ArticlePinkkiä leivontaa Roosa nauha -päivänä
Tiesitkö, että Suomessa rintasyöpään sairastuu vuosittain yli 5000 naista? Tänään vietetään Roosa nauha -päivää ja se jos mikä on syy pukeutua pinkkiin, syödä ja leipoa vaaleanpunaisia leivoksia ja...
View ArticleHelppo ja Nopea Oreo-Juustokakku
Tajusin etten voi seuraavia kolmea viikkoa kuitenkaan tehdä pelkkiä Halloween leivonnaisia - vaikka niin suunnittelin, joten käännän vaihdetta hieman taaksepäin. Meillä muuten on Kakkukatrin ja...
View ArticleSuklaiset Dracula - Donitsit
Viime viikonloppuna tuli leivottua paljon erilaisia Halloween herkkuja. Järjestimme nimittäin pienen Halloween kuvaussession Jinnan kanssa, joka muuten on yhtä Halloween-hurahtanut leipuri kuin...
View ArticleHerkkujen Berliini
Vietimme pidennetyn viikonlopun Berliinissä mieheni kanssa noin viikko sitten. Olin viikkoja odottanut yhteistä reissua ja fiilistellyt Berliinin säätä, joka oli vielä parikymmentä astetta, toisin kuin...
View ArticleToffeen makuiset Halloweenkeksit
En ole ikinä ollut mikään keksien leipoja, mutta tänä vuonna innostuin - nimittäin Halloweenkekseistä! Leivoin jo muutama viikko sitten ensimmäisen satsin: Pääkalloja sekä lepakoita ja tässä tulee...
View Article